Elämänkokoiset juhlat ja tapahtumat

Ohjelmapalvelut

Joutsikki – Sibelius näyttämöllä

Tätä säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen näyttämömusiikkia on harvoin kuultu. Ei myöskään Sibeliuksen originaalia näyttämömusiikkia yhdistettynä puhuttuun tai näyteltyyn draamaan eli siihen yhteyteen, johon se alun perin on sävelletty. Sibelius nimitti näyttämömusiikin säveltämistään ”vanhaksi synniksi”. Hän tiesi, ettei näytelmämusiikin säveltäminen toisi suuria kansainvälisiä taiteellisia triumpfeja. 

Tästä huolimatta Sibelius teki niitä suurella intohimolla – päivänselvästi työstään nauttien. Ajan kuluessa hänen näyttämömusiikit ovat jääneet elämään ja tulleet tämän päivän kuulijallekin tutuksi –  lähinnä säveltäjän konserttikäyttöön tekeminä orkesterisarjoina. Näistä tunnetuimpina Kuningas Kristian II ja Belzassarin pidot -sarjat sekä tietenkin Kuolema-näytelmän musiikista poimittu Valse triste.

Näiden konserttikäyttöön muokattujen orkesterisarjojen ulkopuolelle jää kuitenkin paljon todella herkullista orkesterimusiikkia, joka ennen muuta herää loistoonsa rikastaessaan draamaa, tarinaa jota varten se on sävelletty.

August Strindberg & Jean Sibelius

Ruotsalaisen kirjallisuuden suurmies August Strindberg kirjoitti vuonna 1901 näytelmän Svanevit (Joutsikki) norjalaissyntyiselle näyttelijättärelle Harriet Bosselle kihlajaislahjaksi. Bosse vieraili vuonna 1906 Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa esittämässä Melisandea Maurice Maeterlinckin näytelmässä Pelleas ja Melisande. Jean Sibelius oli säveltänyt tähän esitykseen musiikin ja Bosse oli erittäin vaikuttunut musiikista. Tutustuttuaan Sibeliukseen hän ehdotti Strindbergille, että Sibelius voisi kirjoittaa musiikin myös Joutsikkiin (Svanevit) – näytelmään, joka vielä siinä vaiheessa oli esittämätön. Sibelius sävelsikin reilu kymmenkunta musiikkinumeroa – hienovireistä ja rikasta musiikkia. Näytelmä sai ensi-iltansa vuonna 1908 ruotsiksi Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa ja vuonna 1930 suomeksi Kansallisteatterissa.

Joutsikin dramatisoitu esitys näyttämöllä

Kunnon satunäytelmään tarvitaan prinssejä, kuninkaita, ilkeä äitipuoli sekä yllätyksellisiä juonenkäänteitä ja yliluonnollisia tapahtumia. August Strindbergin Joutsikki sisältää näitä kaikkia. Samalla se on ennen kaikkea myös symbolistinen satunäytelmä aikuisille.

Joutsikin kertomus herää nyt uudelleen eloon ja palaa näyttämölle Mikko Kivisen ja Vuokko Hovatan tuodessa tarinan keskeiset vaiheet yleisölle. Koko perheelle soveltuvassa esityksessä kuullaan kokonaisuudessaan Sibeliuksen näytelmään säveltämä musiikki, joka yhdessä tekstin kanssa asettuu alkuperäiseen yhteyteen draaman kanssa. Esityksen käsikirjoituksen on Strindbergin alkalkuperäistekstin pohjalta tehnyt Mikko Kivinen. Musiikin johdosta vastaa kapellimestari Teemu Hämäläinen.

Joutsikin toteutusvaihtoehtoja

Joutsikki  soveltuu kaikenikäisille katsojille. Ilman väliaikaa olevassa konsertissa ennen Joutsikin dramatisoitua esitystä kuullaan Valse Triste, jolloin väliajattoman konsertin kesto on noin 1 tunti.

Väliajallinen Sibelius näyttämöllä -dramatisoitu konsertti kestää noin 1 h 45 min. Konsertin alkupuolella kuullaan Sibeliuksen näyttämömusiikkiin perustuvaa musiikkia tai sinfonia sekä nähdään dramatisoitu näyttämömusiikkiin pohjautuva esitys.

Kuva: Miina Sivula
Tapiola Sinfonietta

Ota yhteyttä!